Kuukauden jäsen: Peugeot nimeltä Mimosa

Boris Perkiö
Boris Perkiö · 2. toukokuu 2022

Tamperelaiset naapurukset Aleksi ja Tomi lyöttäytyivät yhteen reilu puoli vuotta sitten toteuttaakseen asukasyhteisön haaveen yhteiskäyttöautosta.

Katso kaikki vuokra-autot

Huhtikuun kuukauden jäseneksi on valittu innovatiivinen tehokolmikko Aleksi, Tomi ja Mimosa. Kolmikosta viimeinen tunnetaan naapuruston keskuudessa mustikansinisenä Peugeotina nimeltä Mimosa. Mimosan voi vuokrata GoMoren kautta helposti Keyless-ominaisuuden avulla.

Tavoitteena yhteinen auto helposti ja kilpailukykyiseen hintaan

Tampereen keskustan kulmilla sijaitsevassa, “Kiinanmuuriksi” kutsutussa pihapiirissä on yhteensä viisi eri taloyhtiötä. Taloyhtiössä oli ollut jo pitkään yhteisessä keskustelussa yhteiskäyttöauton hankinta. Asukkaiden käyttöön auton toimittavan palveluntarjoajan kautta hankinta ei kuitenkaan tuntunut etenevän keskusteluista huolimatta, sillä sitä pidettiin yhtiössä liian kalliina.

Naapurustossa asuva jakamistaloutta arvostava Aleksi kyllästyi taloyhtiön pitkittyneeseen keskusteluun kalliin yhteiskäyttöauton hankinnasta. Aleksi oli jo aiemmin kuullut GoMoresta, joka mahdollistaisi asukkaiden itse omistaman yhteiskäyttöauton hankinnan ja vuokraamisen naapuruston asukkaille. Kun sopiva kumppani asukkaiden omaan yhteiskäyttöautoprojektiin löytyi naapurista, oltiin jo hyvin lähellä yhtiön asukkaiden yhteisen unelman saavuttamista – ilman hallitusbyrokratiaa ja korkeita yhtiölle koituvia kustannuksia.

Kysyntää Aleksi ja Tomi kartoittivat heti alkuun luomalla asiasta kyselyn taloyhtiön ryhmään; “Huomattiin kyselyn pohjalta, että kiinnostusta löytyy. Ryhdyttiin sitten tuumasta toimeen ja päätettiin kokeilla sellaista ratkaisua, että yksityishenkilöt hommaa auton ja laittaa sen yhteiseen hyvään”. Aleksi kertoo.

Autokaupasta valikoitunut Peugeot 208 sai nimekseen Mimosa. Autolle myös perustettiin omat Facebook -sivut, ja Mimosan tarinaa alettiin jakamaan myös pihapiirin omassa Facebook -ryhmässä. “Tavoitteenamme on tarjota mahdollisuus satunnaiseen auton tarpeeseen mahdollisimman helposti ja kilpailukykyiseen hintaan. Sekä vähentää parkkiruuduissa sammaloituvien autojen määrää jakamalla auto useampien tarvitsijoiden kanssa.” kerrottiin Mimosan ensimmäisessä Facebook -postauksessa.

Keyless mahdollistaa kätevän vuokrailun

GoMoreen Aleksi törmäsi sen Suomeen rantautumisen jälkeen pari vuotta sitten. Uinuva kiinnostus heräsi lopulta uutiskirjeen myötä, kun mailiboksiin kilahti tarjous GoMoren kätevästä Keyless-ominaisuudesta. Kun auton lisääminen alustalle tuli ajankohtaiseksi, oli Keylessin asentaminen ensimmäisenä listalla; “Oli pakko se Keyless saada, koska se mahdollistaa ihan huoletta sen, ettei meidän kummankaan omistajan tarvitse olla just sillä vuokraushetkellä paikalla. Ilman Keylessiä olisi käyttömahdollisuus suppeampi.” Aleksi kertoo.

Vuokrauksia on Mimosalle ollut noin kymmenkunta kuukaudessa. Suuri osa kyselyistä tulee pihapiiristä, mutta vuokrauksia on tullut myös muualta Tampereelta. Kun vuokraajakuntaa voi tarvittaessa laajentaa myös oman pihapiirin ulkopuolelle, pienenee samalla kaverusten taloudellinen riski yhteiskäyttöauton tarjoamisesta yhteiseen hyvään yksityishenkilönä.

Tavoitteena Aleksilla ja Tomilla on kattaa auton kulut vuokrauksella. Mimosa on ollut pääosin pelkästään vuokrattavana, sillä kummallakaan omistajista ei ole juurikaan tarvetta autolle. Naapurukset ovat olleet tyytyväisiä toimintaan menneen reilun puolen vuoden jälkeen; “Näyttää siltä tähän mennessä, että auto pitää itsensä niin sanotusti pinnalla, eli saa kulut katettua mikä on todella hyvä. Toistaiseksi ollaan siihen tyytyväisiä ja varmasti jatketaan touhua yhä.”

Kumppanukset ovat Facebook -sivun lisäksi luoneet autolle oman ohjesivun, jonka kautta vuokralaiset pääsevät halutessaan lueskelemaan vinkkejä koskien auton käyttöä. “On jäänyt hyvä fiilis GoMoren kautta vuokrailusta, ja Keylessin sekä auton ohjesivujen myötä menee pääasiassa hyvin automaattisesti tämä vuokrailu.” Aleksi kertoo.

Mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan yhteiskäyttöautoa oman naapuristosi tarpeisiin kuten Aleksi ja Tomi - samalla liiallisista automääristä kaupunkialueille koituvia moninaisia haittoja vähentäen - niin ota yhteyttä GoMoreen ja autamme mielellämme.

Vuokraa Mimosa